Siirry pääsisältöön

Luonnetestissä

Perjantai illaksi ajeltiin Helsinkiin. Perille päästyä oli vain majoittuminen hotelliin ja iltaruokailu Bravuriassa. Ensimmäisen yön hotelli oli Radisson Blue Royal, jossa oli odottamassa tervetuliaispaketti sekä oma kuppi ja pyyhe Terralle. Myös toisen yön hotelli Holiday Inn Helsinki-Vantaa Airport antoi koiralle oman tervehdyksen. Mukavaa kun hotellit huomioivat koiravieraita!

 

Lauantaina menin katsomaan luonnetestejä parin koiran ajaksi ja käytiin siinä testipaikan ympärillä kävelemässä Terran kanssa. Iltapäivällä treffattiin mukavaa poikakelpietä, jonka kanssa Terran leikit meni hyvin yksiin.



Sunnuntaina oli sitten meidän vuoro mennä testiin. Terra oli tapansa mukaan menossa innokkaasti tuomareita moikkaamaan. Leikki meni tosi hyvin, niin kuin normaalistikin. Kelkka oli vähän pelottava, mutta meni kuitenkin itse sen katsomaan. Hyökkäys oli kutakuinkin sellainen mitä odotinkin ja kiva, että siitä palautuminenkin oli ihan ok. Haalari oli todella pelottava, sen Terra taisi toisella kerralla kiertää. Myös tynnyrillä olisi paennut kyllä taivaanrantaan, jos olisi irti päässyt, mutta sen tuli kuitenkin katsomaan ihan reippaasti. Terrasta huomasi selvästi, että kuormaa oli kertynyt jonkin verran ja se näkyikin sitten pimeässä huoneessa vahvasti. Terra jäi sisään päästyään ovelle seisomaan, liikkui vain vähän jos tuomari liikkui. Jossain vaiheessa kävi makaamaan keskelle huonetta ja läähätti. Seuraavaksi meni toisen tuomarin viereen istumaan. Ei siis minkäänlaista nenänkäyttöä, eikä auttanut vaikka annettiin ääniapuja. Lopulta kun toinen tuomareista tuli minun viereen istumaan, lähti Terra liikkumaan oikeaan suuntaan, mutta silloinkin huomasi minut vasta aivan kohdalla. Seinässä ei reagoinut kun muutaman haukahduksen verran. Tässä olisin odottanut voimakkaampaa reaktiota, mutta olisiko ollut jo takki sen verran tyhjä ettei enää kyennyt vastaamaana uhkaan. Laukaukset meni odotetusti kokemattoman puolelle, vaikkei arjessa mitään kovia ääniä pelkääkään. Kyllä sitä taas oppi uutta koirastaan. Eniten yllätti tuo pehmeys, koska arjessa se ei näy. Pääasia kuitenkin, että Terra palautui heti testin jälkeen ja leikki tuomarin kanssa loppupalautteen aikana :) Video näyttäköön teille vielä terkemmin mitä siellä tapahtui:


TOIMINTAKYKY -1 pieni
TERÄVYYS +1a pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
PUOLUSTUSHALU +1 pieni
TAISTELUHALU +2b kohtuullisen pieni
HERMORAKENNE +1b hermostunein pyrkimyksin
TEMPERAMENTTI +1 erittäin vilkas
KOVUUS -2 pehmeä
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
LAUKAUSVARMUUS ++ laukauskokematon
LTE 86



Kommentit